maanantai 28. tammikuuta 2013

Parketin valintaa

Lattiapinnasta tiedetään jo sen verran, että eteistä, kylpyhuonetta, vessoja ja kodinhoitohuonetta lukuunottamatta kaikkialle tulee parkettia. Ja parketti tulee olemaan valkolakattua. Löysin jo itseäni eniten miellyttävän sävyn Kährsiltä, Spirit malliston Arctic.

Ongemana on, että Spiritin pintakerros on vain 1,9mm, eli todella ohut parketiksi. Sitä ei voi hioa kuin kerran ja mietityttää muutenkin, että mitä sille käy jos tulee lovia tms. Eli me haluamme vähän paksumpaa. Mutta värisävy on tässä aivan täydellinen! No arvatkaapa onko samaa värisävyä heidän muissa malleissa? Ei ole. Ja heidän massiivisemmat parketit ovat paitsi hurjan hintaisia yksisauvaisina, myös sellaisia malleja joissa puunoksat ja muut "läiskät" näkyvät.

Olimme jo aiemmin päättäneet, että lattiaksi tulee Karelian Natur Vanilla Matt yksisauvaisena, 188 mm:n leveänä. Mutta nyt kun olen ihastunut tuohon Kährsin Arctic -sävyyn, ei Karelian Vanilla Matt enää olekaan niin kiva. Se jotenkin punertaa tietyssä valossa, kuten vasemman puoleinen kuva osoittaa:


Noh, ei auta kuin jatkaa etsintää! Ainakin Parketti Romanoffilla oli muutamia kivannäköisiä vaihtoehtoja, täytyy tilata sieltä mallipaloja jotta näkee ne luonnossakin.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kylppäripintojen pähkäilyä

Haluamme ehdottomasti kylppärin tummaksi mutta emme tietenkään kolkoksi. Sävyiksi joko musta-harmaata tai tummanharmaata ja ehdottomasti jotain tehostetta seinään, sekin samaa sävymaailmaa. Emme halua valkoista sinne ollenkaan, ellemme sitten kattoa petsaa hyvin vaaleaksi.

Tässä joitain havainne- sekä inspiraatiokuvia, joissa kaikissa on jotain kivaa mutta ei kuitenkaan ole aivan sitä mitä halutaan.
Mustavalkoiset kylppärit
Ensimmäisen kuvan musta seinä ja lattialaatta ovat hienoja. Tulee taas todistettua, että eri kokoiset laatat, vaikka ovat muuten samaa väriä, elävöittävät seinäpintaa kivasti. Oikeanpuoleisessa kuvassa pidän noista tummanharmaista väreistä ja hieman eri sävyistä, muuten yleisilme on ihan liian romanttinen.

Tummat, ruskeasävyiset kylppärit
Vasemmanpuoleisessa kuvassa pidän siitä, että mustan kanssa on yhdistetty jotain muuta kuin valkoista tai toista mustaa, se olisi meilläkin toiveissa. En kuitenkaan ole ihan sataprosenttisen varma, että onko tuo kuitenkaan aivan täysin onnistunut... Tuosta kuvasta aion kuitenkin ottaa meille idean pyyhkeiden ripustamisesta. Ainut paikka, jossa meidän kylppärissä voi edes kuvitella ripustavan pyyhkeitä on saunaan johtavan seinän "puolikas", koska yläosa tulee lasista. Lyhyelle pätkälle ei voi pyyhkeitä ripustaa normaaleihin koukkuihin, mutta tällainen ratkaisu voisi toimia! Tosin heti lasisen liukuoven takana on ns. pukeutumistila, jossa pyyhkeille on tilaa.

Oikeanpuoleisessa kuvassa ei ole oikeastaan mikään, mikä suoraan minua puhuttelee, mutta tyyli on kiva. Itse en halua ruskeaa sävyä kylppäriin, mutta tästä kuvasta kuitenkin pidän. Meillekin tulee valkoinen kylpyamme muuten tummaan kylppäriin, se onneksi tulee raikastamaan tummia pintoja kivasti.

Mustat kylppärit
Vasemmanpuoleinen kuva on jotenkin todella taianomainen, eikä varmaankaan tuollaisenaan oikein toteutettavissa. Mutta kiva kuva kuitenkin! Oikeanpuoleinen on oikeastaan muistutus siitä, mitä en halua. En todellakaan tahdo noin rouheaa ja luolamaista yleisilmettä.

Mikä on sitten lähtötilanne? Se on tämä kaikessa pimeydessään ja keskeneräisyydessään:
Kuvasta ei näy, että heti etuoikealla väliseinän takana on paikka toiselle suihkulle. Kauempana oleva vesipisteen ja vesijohdon paikka on poreammetta varten. Kuten aina, kuva näyttää pienemmältä kuin oikea kylppäri on, mutta tämä on nyt tähän hätään ainut kuva, joka on otettu kunnon kameralla. Kuva on otettu oviaukosta, joka tulee pukeutumistilasta kylppäriin. Kylppäristä on sitten käynti saunaan, joka on suihkuista katsottuna suoraan edessä, eli tästä kuvasta katsottuna vasemmalla. Laitan parempaa kuvaa tästä vielä myöhemmin!

Joitain asioita olemme jo päättäneet. Tai ainakin melkein...
Suihkuiksi tulee Hansgrohen Raindance Select e300. Minä haluaisin takaseinän Laattapisteen Cubica Negro -laatalla, mutta ongelmana on, että mitä laitetaan sen kaveriksi. Suihkujen ja ammeen väliin tulee pieni roiskesuojaseinä, joka osaltaan aiheuttaa ongelmaa pintamateriaalien valintaan.
Hansgrohen Raindance Select E300 ja Laattapisteen Cubica Negro.
Huoh, ei tässä auta kun jatkaa kiertämistä ja pähkäilyä!

lauantai 26. tammikuuta 2013

Reaaliaikaan! Portaikon valaminen

Tästä eteenpäin päivitykset ovatkin reaaliaikaisia tapahtumia raksallamme! Alakerrassa on kaikki väliseinät nousseet, yläkertaan ei vielä. Ensi viikolla valetaan yläkerran lattia ja sen jälkeen alkavat yläkerran väliseinät nousta. Alakerrasta poiketen ne tehdään kertopuusta. Tulevina viikkoina on minullakin hikiset paikat, koska pintamateriaalit pitäisi päättää ja lyödä lukkoon. Päivittelen valintojen pähkäilyä, ongelmia ja etenemistä tännekin!

Viime viikolla oli vuorossa portaiden alapuoliskon valu. Eli portaikko tulee meille siis betonista. Hieman haastavaksi niistä tekee se, että portaiden alle jää alakerran ainut vessa. Nyt vielä vessa näyttää tosi ahtaalta, eikä siitä kieltämättä kovin tilavaa saakaan viistokaton vuoksi. Mutta ainakin neliöt ovat näin tehokäytössä! Kuvassa portaat ennen ja jälkeen valun:
Betoniportaat
Harmittavasti oikeanpuoleinen kuva on todella heikkolaatuinen, koska se on kännykkäkameralla otettu eikä salama meinaa riittää alkuunkaan. Vasemman puolen kuvasta näkee kuinka portaiden viereen oikealle tulee vessa. Siitä myöhemmin enemmän!

Portaissakin riittää pähkäiltävää pintojen valinnassa. Sekä ala- että yläkerrassa lattiamateriaalina on parketti (jota sitäkään ei ole vielä valittu), mutta luulen, etten halua portaita päällystää parketilla koska siitä voi tulla vähän tunkkainen. Haluan vaalean pinnan ja olen kallistumassa valkoiseen tai vaaleaan laattaan. Tosin en ole vielä sellaista mistään löytänyt! Portaiden "yläjuoksu" tulee lasia, joten sekin onneksi avartaa tilaa. Samanlainen lasikaide on myös olohuoneeseen päin olevalla toisen kerroksen käytävällä, jota on kolmisen metriä. Saas nähdä miltä kaiteet näyttää paikallaan, olen niistä ainakin näin etukäteen kovasti innoissani!


torstai 24. tammikuuta 2013

Joulukuu 2012: Schuko-liukuovi


Ajattelin tehdä oman postauksen meidän ruokailutilan ikkunoista. Siinä on kulmassa sekä kaksi ihan normaalia ikkunaa että terassille avautuva Schuco-liukuovi. Me mietittiin tosi kauan, että investoidaanko kyseiseen liukuoveen vai laitetaanko vain tavallinen ovi ja ikkuna tuohon paikalle. Mutta onneksi investoitiin,  koska tuo on livenä tosi hieno! Kuvassa liukuovi ei näy kokonaan (eli toi kulman vasen puoli on Schuco-elementtiä, oikea puoli Domuksen tavallisia ikkunoita) ja lisäksi sen takana oleva terassi on huputettu niin piiloon, että taustalla näkyy nyt vain pimeyttä. Ruokailutila on meillä tosi keskeinen paikka taloa ja liukuoven avaamalla tilan saa jatkumaan tosi ihanasti terassille lämpöisillä ilmoilla. Miksei viileämmilläkin. Näiden pakkasten vuoksi meillä ovat osa ikkunoista aivan jäässä, koska sisällä ei vielä pidetä mitään kovin korkeaa lämpöä.

Schucosta vielä sen verran, että se on kalliimpi kuin tavalliset ikkunat, muttei mikään mahdoton, varsinkin kun ikkuna myydään asennuksen kanssa. Meidän elementin kohdalla kävi kyllä pieni "hupsis", kun sen ulkopuoli tuli väärän värisenä. Meillähän ikkunat ovat sisäpuolelta valkoiset ja ulkoa tumman harmaat. Onneksi mies tuli paikalle kun asentajat olivat paikalla ja huomasi asian! Noh koska elementti oli jo kiinni, asentajat jättivät sen paikalleen siihen saakka kunnes uusi elementti saapuu. Harmillista, mutta koko elementti menee ikkunoita lukuunottamatta uusiksi. Veikkaan, että Schuco myy tämän virheellisen, koko valkoisen elementin puoli-ilmaiseksi, eli kyselyitä mitoista tänne vaan jos kiinnostaa! :)

Lupaan ottaa kulmasta vielä paremman kuvan ja postata sen tänne!

Marras- ja joulukuu 2012: Katto päälle ja ikkunat paikoilleen!

Vihdoin marraskuun loppupuolella saatiin katto taloon. Katoksi tuli Ruukin Classic harmaana. Arkkitehti suositteli sitä ja se miellytti myös meidän silmää. Kuvia ei katon rakennuksesta valitettavasti ole... Muutenkin kyseiseltä ajalta kuvia on tosi vähän, tässä lähinnä poikaa varten otettu kuva ikkunatoimituksesta, joka taisi tulla paikalle marras- joulukuun taitteessa. Kuten näette, ikkunoiksi meille valikoitui Domus. Meillehän ei tullut talo- tai tarvikepakettia, vaan kilpailutimme kaikki erikseen. Lammilta meille siis toimitettiin ainoastaan harkot ja anturavalua varten Lammi-tassut. Ikkunoista pyysimme tarjousta neljältä eri toimittajalta, joista kaikista halvin karsiutui pois, koska he eivät pystyneet toimittamaan kaikkia ikkunoita. Eräs toimittaja oli hyvin samoissa hinnoissa Domuksen kanssa ja yksi toimittaja selvästi kallein. Jos olisimme ottaneet alun perin Lammilta koko talopaketin, siihen olisi sisältynyt Domuksen ikkunat, siksi oli helppo valita Domus meidän ikkunatoimittajaksi. Lisäksi u-arvot, huurtumattomuus jne. olivat tasolla, jotka tyydyttivät meitä.

Tässä hieman kuvia ikkunoista paikallaan. Kuvat on otettu jälkikäteen, siksi telineet ovat jo edestä poistuneet ja katossa on eristeet. Katon eristeet laitettiin myös marraskuun aikana.

Talon ja katon kokonaisilmeestä on ollut hankalaa saada kuvaa, kun on ollut niin pimeää ja toiseksi katto on niin korkealla, että se pitäisi kuvata todella kaukaa. Pakkaset tekevät myös sen, että joka puolella on huurretta ja värit eivät näy lainkaan.
Julkisivukuva


Vasemmanpuoleisen naapurin puoleinen julkisivu






keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Syys- ja lokakuu 2012: Seinät nousee, nousee, nousee!

Yksi lukuisista valuista, pikku apulaisellakin on kiireitä!

Syys- ja lokakuusta ei ole kovin vaihtelevaa kerrottavaa, koska ainut mitä silloin tapahtui oli harkkojen latominen hitaasti mutta varmasti ja seinien valaminen kun rakentamisessa edettiin tietty määrä. Ei ole muuten aivan se ja sama millaista betonia käyttää ja kuka ohjaa betonin tuloa. Me saimme onneksi puikkoihin usein kaverin, joka oli todellinen ammattilainen, eikä havereita sattunut.

Oheisessa kuvassa onkin jokin valupäivä syyskuun puolesta välistä, pojan kanssa oli pakko tulla katsomaan komeaa betoniautoa.





Lokakuun alussa näytti sisälläkin jo vähän valmiimmalta ja tilat saivat oikeat mittasuhteet. Tai tuskin niitä täydellisesti pystyy edes ymmärtämään ennen kuin talo on kokonaan valmis. Olohuone sai massiiviset telineet työntekoa helpottamaan. Kuvassa on olohuoneen ikkuna sekä olohuoneen vasemmalle puolelle tuleva työhuone.









Ja vihdoin talo alkoi näyttämään jo vähän itseltään ulkopuoleltakin! Kuva on otettu talon takapuolelta ja siitä puuttuu vielä yläkerran parveke ja sen alle jäävä terassi, jotka tulevat ulkonäköä vielä jonkin verran muuttamaan. Niin ja tietenkin se katto! :)



Elokuu 2012: Ontelolaatat paikalleen





Elokuun puolessa välissä ensimmäisen kerroksen ulkoseinät saatiin vihdoin rakennettua. Kuten sanottua, rakentaminen on niin hidasta, että välillä meinaa lähteä järki... Jännä juttu, että mä muistaisin, ettei viime kesänä ollut montaa lämminta ja aurinkoista päivää, mutta kuvissa näyttää olevan todella hienot säät!




Ontelolaatat saatiin taloon vähän elokuun puolen välin jälkeen. Voitte varmaan kuvitella, kuinka mukavaa oli sinä aamuna tulla katsomaan vanhemman, silloin vähän vajaa kaksivuotiaan pojan kanssa tapahtumaa paikan päälle, kun tontilla hääräsi valtavan suuri nosturi!

Kuvassa isäni on ohjaamassa laattoja paikalleen. Hänen, ja meidän muidenkin jännittämisestä huolimatta, kaikki meni tosi hyvin. Tosin paikalla oli nosturikuskin lisäksi neljä miestä ohjaamassa ja häsläämässä, mikä oli ihan riittävästi. Kaiken lisäksi kuski oli tosi taitava, mikä osaltaan helpotti työtä kovasti.



Tämä tuntui silloin jonkinlaiselta merkkipaalulta, kun ekan kerroksen ulkoseinät olivat "paketissa". Noh, enää se ei tunnu samalta ollenkaan, vaan tuntuu, että tuosta päivästä on kulunut jo ikuisuus eikä vieläkään olla lähelläkään loppua...

tiistai 22. tammikuuta 2013

Kesä- ja heinäkuu 2012: Harkkoa harkon päälle

Kesällä rakentaminen pääsi vihdoin vauhtiin ja seiniä alettiin nostamaan harkko harkolta. Hidastahan tämä  on, se täytyy myöntää... On ollut hassua seurata, kuinka meidän kanssa samoihin aikoihin aloittaneet puutalorakentajat ovat saaneet talon vesikattovalmiiksi siinä ajassa, kun meillä meni alakerran harkkojen rakentamisessa. Vastaava mestari on halunnut pelata varman päälle valujen suhteen, meillä on seinää valettu aina kun nousua on tapahtunut metrin verran. Jos seinä on korkea, on aina suurempi riski sille, että seinä antaa jostain kohtaa periksi ja betoni tulee siitä läpi. Meillä ei tätä tapahtunut kuin kerran, sekin hyvin pienessä mittakaavassa. Toki tällä tavalla rakentaminen on hitaampaa ja kalliimpaa, kun betonia joutuu tilaamaan useammin. Tässä välissä on muuten todettava, että Lammin etukäteen antamat laskelmat betonin menekistä olivat täysin tuulesta temmattuja! Meillä menekki oli lopulta yli kaksinkertainen verrattuna etukäteissuunnitelmiin. Se tiesi myös budjetin ylitystä yli 10 000€:lla. Betonin hinta on verraten korkea tällä hetkellä, joten siksi ylitys on noin roima.

Kesäkuu 2012: Seinää nostettu sokkelin verran
Tässä seinää on noussut sokkelin verran ja kuten huomaatte, yksi valukin on jo tehty kun seinä nousi metriin. Seinistä törrää sähköputkia ja keskellä näkyy tulevalle takan paikalle tehty vahvike. Oli aika epätodellista, että seinää näytti olevan jo jonkin verran, mutta todellisuudessa koko tuo seinänpätkä jää tulevaisuudessa maan alle!


Kesäkuu 2012: Lattian eristämistä

Seuraavassa kuvassa on ehditty jo heinäkuulle ja lattiaan on kierretty lattialämmitysputkia, muita sähköputkia, keskuspölynimuria, vesiputkia ja muuta sälää. Mä en ole kaikista vahvin tällä saralla. :) Etualalla näkyy kuraeteisen "kurasyöppö". Harmi kun emme tajunneet ottaa kuvaa kylppäriin tulevasta Unidrainista! Siitä oli muuten "hieman" vääntöä vastaavan mestarin kanssa, on kuulemma "aivan mahdoton laittaa". Vanhankansanmiehillä on hieman omanlaatuisia mielipiteitä...

Heinäkuu 2012: Kuva ennen lattiavalua

En löytänyt tähän hätään kuvaa lattiavalusta vaikka muistaisin sellaisen olevan jossakin. Lisään sen kun se vastaan tulee! Meillä oli todella osaavat lattiamiehet tekemässä lattiaa, siinä ei kauaa ammattimiehiltä mennyt.

Heinäkuu meni seiniä nostaessa, heinäkuun viimeinen päivä talo oli noussut jo lupaavasti!


Toukokuu 2012: Maatöitä ja anturavalu

Rakennuksen pohja kaikkien pohjatöiden jälkeen
Tontin pohjatyöt olivat siis saaneet oleentua talven yli ja keväällä lumien sulaessa tonttimme oli tietenkin veden peitossa, onhan paikka entistä suoaluetta. Vesiä pumpattiin muistaakseni huhtikuulla tontilta pois ja ohjattiin muutenkin ojiin. Itse rakennuksen kohta, johon siis massanvaihto oli tehty, oli pysynyt hyvänä. Toukokuussa tontille tehtiin loput pohjatyöt, eli käytännössä ajettiin puuttuvat sorat.

Toukokuulla tapahtui paljon muitakin kaivuutöitä, kun tontille tehtiin salaojat, vedettiin sähkö- ja kaukolämpöliittymät ja tietenkin viemäröinti. Tässä kuvassa vastaava työnjohtaja (eläkkeellä oleva isäni!) saappaat mudassa vetämässä jotain piuhaa, en todellakaan muista mitä...



Tässä tontti vielä edestä (eli tieltä) päin. Takana tontti rajoittuu siis metsään (ja valtavaan mastoon, joka tässä ei näy kovin hyvin, mutta yleensä kyllä pistää todellakin silmään!), vasemmalla ja oikealla puolella on omakotitontit, vasemmalla talo on jo pystyssä.

Toukokuun aikana saapuivat myös harkot ja rakentaminen lähti todenteolla käyntiin anturavalun muodossa! Kuva otettu tontilta tielle päin.

Lammin "lammitassut"



maanantai 21. tammikuuta 2013

Vuosi 2011: Suunnittelua, projektin taustaa ja massanvaihto tontille

Pyrin päivittämään menneet tapahtumat suhteellisen nopeasti, jotta pääsette pian reaaliaikaan seuraamaan projektiamme. Mun muisti on monesti melko suurpiirteinen ja valikoiva, joten varmasti paljon jää uupumaan. Kysykää vaan tarkennuksia, tarkistelen niitä tarvittaessa mieheltäkin!

Suunnittelua

Ostimme tulevalle talollemme tontin tietämättä tarkalleen minkälainen talo siihen tulisi. Tontti on iso (reipas 1500m2), mutta hankalan mallinen. Etupuolelta tontti on leveimmillään ja rajoittuu kahteen katuun. Kummallakin puolella on omakotitalotontti ja takana metsä. Kummankin haaveena oli ollut kivitalo, joten sen varmistaminen oli kai meillä ensimmäinen vaihe. Osittain tontin haastavan muodon vuoksi, osin siksi, ettemme löytäneet valmiista talomalleista sopivaa, halusimme arkkitehdin suunnittelevan talomme. Ja se on ainakin toistaiseksi osoittautunut todella hyväksi ratkaisuksi! Meille ei kummallekaan olisi ikinä tullut mieleen ottaa huomioon ilmansuuntia ja tontin muotoa kuten arkkitehti otti. Hän pystyi piirtämään meille talon, jossa yhdistyvät kahden ihmisen toiveet tilankäytöstä ja tyylistä. Nyt on jo tullut muutamia asioita, joita olisi voinut tehdä toisin, mutta siltä tuskin pystyy koskaan välttymään. Toistaiseksi ainakin ne ovat olleet pikkuasioita, jotka eivät ole sen suuremmin jääneet mieltä vaivaamaan.

Toimittajan valinta


Pyysimme tarjoukset neljältä eri harkkovalmistajalta, joista kolmelta saimme tarjouksen. Kaikki olivat tietenkin tarjoamassa pakettia, johon kuului kaikki tarvikkeet vesikattoon saakka, mutta me halusimme kilpailuttaa kaikki erikseen. Tällöin harkkovalmistajat toimittaisivat vain harkot. Näin jälkeenpäin olemme jo ihan varmoja, että tällä lailla talo vesikattovalmiiksi tuli halvemmaksi eikä kilpailutus ole meiltä ainakaan hirveästi vaatinut energiaa. Ikkunat, ovat, eristeet, katto jne. ovat kuitenkin suhteellisen yksiselitteisiä kilpailuttaa kun tietää mitä haluaa. Ja vaikkei aivan tasan tiedäkään, kuten meidän tapauksessa!

Loppuvaiheessa meillä oli kaksi harkkotoimittajaa jäljellä, joista toinen oli Lammi. He valikoituivat oikeastaan brändimielikuvan ansiosta, toinen vaihtoehto oli myös hyvä.

Tontin massanvaihto

Tiesimme etukäteen, että tontin massat ovat pehmeät, joten maaperätutkimus oli pakko teettää. Se oli varmaankin yksi ensimmäisistä teoista projektiin liittyen alkupuoliskolla vuotta 2011 samoin kuin arkkitehdin valinta ja hänen kanssa useaan otteeseen palaverointi. Projekti lähti käyntiin paikan päällä massojen vaihdolla vielä ennen lumien tuloa marraskuussa 2011. Tarkoitus oli saada pehmeä massa pois ja sora tilalle, jotta uusi aines voisi oleentua talven yli. Pahimmillaan liejua joutui kaivamaan pariin metriin ennen kuin vastaan tuli pitävää kerrosta, mutta sen tiesimmekin jo pohjatutkimuksen tiimoilta. Tontilta lähti tavaraa pois montakymmentä kuormallista ja tilalle laitettiin pitävämpää tavaraa. Pohjatyöt on meillä tehty todella varman päälle, kuulemma nykyiset sorat ja massat talon alla kestäisivät ison kerrostalonkin! :)

Marraskuu 2011: Kaivuuhommat käynnissä