Näytetään tekstit, joissa on tunniste Schuko-liukuovi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Schuko-liukuovi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Ruokailutilan katto

Ruokailutilan katto on nyt levytetty ja sähkömieskin on hommansa käynyt siellä tekemässä, joten tällainen siitä sitten on muotoutumassa! Taustalla näkyy myös Schucon liukuovi, huonosti kylläkin jälleen kerran, kahva toimii näköjään hienosti myös naulakkona...

Ruokailutila keittiöstä katsottuna


Näkymä keittiöön ruokailutilasta
Ruokailutilan kattoa päätettiin jättää korkeammaksi kuin keittiön, jotta ruokailutilaan tulee näyttävyyttä ja tilan tuntua. Tiedä sitten miltä se valmiina näyttää, mutta nyt ainakin tuntuu siltä, että ratkaisu oli hyvä! Keittiöön vasemmalle seinälle odotamme edelleen keittiön toista ikkunaa, jonka tilasimme jälkikäteen. Miten helkkarissa yhden pikkuikkunan tekeminen ja toimittaminen voi viedä yli kuukauden? On vissiin Domuksella kiirettä. ;)

Edit 13.3. Tänään se ikkuna tulikin. Aina kannattaa valittaa julkisesti, niin johan alkaa tapahtumaan!

torstai 24. tammikuuta 2013

Joulukuu 2012: Schuko-liukuovi


Ajattelin tehdä oman postauksen meidän ruokailutilan ikkunoista. Siinä on kulmassa sekä kaksi ihan normaalia ikkunaa että terassille avautuva Schuco-liukuovi. Me mietittiin tosi kauan, että investoidaanko kyseiseen liukuoveen vai laitetaanko vain tavallinen ovi ja ikkuna tuohon paikalle. Mutta onneksi investoitiin,  koska tuo on livenä tosi hieno! Kuvassa liukuovi ei näy kokonaan (eli toi kulman vasen puoli on Schuco-elementtiä, oikea puoli Domuksen tavallisia ikkunoita) ja lisäksi sen takana oleva terassi on huputettu niin piiloon, että taustalla näkyy nyt vain pimeyttä. Ruokailutila on meillä tosi keskeinen paikka taloa ja liukuoven avaamalla tilan saa jatkumaan tosi ihanasti terassille lämpöisillä ilmoilla. Miksei viileämmilläkin. Näiden pakkasten vuoksi meillä ovat osa ikkunoista aivan jäässä, koska sisällä ei vielä pidetä mitään kovin korkeaa lämpöä.

Schucosta vielä sen verran, että se on kalliimpi kuin tavalliset ikkunat, muttei mikään mahdoton, varsinkin kun ikkuna myydään asennuksen kanssa. Meidän elementin kohdalla kävi kyllä pieni "hupsis", kun sen ulkopuoli tuli väärän värisenä. Meillähän ikkunat ovat sisäpuolelta valkoiset ja ulkoa tumman harmaat. Onneksi mies tuli paikalle kun asentajat olivat paikalla ja huomasi asian! Noh koska elementti oli jo kiinni, asentajat jättivät sen paikalleen siihen saakka kunnes uusi elementti saapuu. Harmillista, mutta koko elementti menee ikkunoita lukuunottamatta uusiksi. Veikkaan, että Schuco myy tämän virheellisen, koko valkoisen elementin puoli-ilmaiseksi, eli kyselyitä mitoista tänne vaan jos kiinnostaa! :)

Lupaan ottaa kulmasta vielä paremman kuvan ja postata sen tänne!