Näytetään tekstit, joissa on tunniste tasoitetyöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tasoitetyöt. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Seinien tasoitusmateriaalit

Lupasin postia seiniemme tasoittamisesta ja siihen käytetyistä tarvikkeista. Tarvikkeet olivat kaikki Weberiltä.

Pohjatasoite: Vetonit 137 -oikaisulaasti

Pintatasoite: Vetonit LR+ -pintatasoite
Vahvistuskangas ja toinen kerros LR+




Vahvistuskankaan tarpeellisuus on vähän niin ja näin, koska pohjatasoite itsessään sisältää kuitua. Kuitenkin Weber suosittelee, että varsinkin kahden eri materiaalin väliin laitetaan vahvikekangas halkeamia ehkäisemään (esim. kivi-kipsi). Maalarien mukaan ilmankin olisi pärjännyt, mutta kustannukseltaan ei tuote mikään hurjan hintainen ollut. Ja kivitalojen pintojen suuri ongelmahan on liitoskohtien ja nurkkien halkeaminen, saa nyt nähdä estääkö kangas sen.

Seuraavaksi sekalaisia kuvia tasoittamisvaiheesta, (osa kuvista on saattanut olla jo jossain muussa yhteydessä esillä, pahoittelut siitä!):







 












 
 




Vetonit 137 -pusseja jäi meillä n. kymmenen kappaletta ylimääräistä, ne saisi meiltä todella halvalla hakea pois! Jos tarvitset niitä, niin laita ihmeessä meiliä: palaute.mariia@gmail.com. Ja jos jollekin on vielä epäselvää, niin Seinäjoella sijaitsee meidän raksa. :)



Meillä aletaan jo maalata piakkoin seiniäkin ja lopullinen maali on harkinnassa. Mainitsin myyjälle eräässä paikassa kiinnostukseni Tikkurilan Lumi -maaliin, mutta harmittelin sen kalleutta. Heillä on tarjouksessa Sadolinin samantyylinen tuote Light & Space, joka lupaa taittaa valosta 40 % takaisin huoneeseen. Uskokoo ken tahtoo, mutta onko jollain kokemuksia tästä tuotteesta?

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Alakaton pinnoitevalintaa ja maalien värivalintaa

Taas tulee päivitys, johon varmaan moni huokaa, että naisten ei koskaan pitäisi sekaantua rakentamiseen! ;)

Mutta olenko ainut, joka ei ole tajunnut, että sisäkattojen roiskepinnoite ei ole mikään yksiselitteinen valinta? Valinta ei tosiaankaan ole sellainen, että "tuollainen meille, kiitos", vaan valittavissa on tiheämpää tai harvempaa roisketta, karkeampaa ja hienompaa "nyppyä" ja kaikkea siltä väliltä? Sen verran tiedän, että haluan mieluummin tiheää kuin harvaa ja hienoa mieluummin kuin kovin karkeaa. Onneksi meillä on maalaamassa tehokkaan ja pätevän oloinen pari, ja he toivoivat minua paikalle maanantai-aamuna, jotta he voivat "keskustella asiasta kanssani" ja kenties näyttää eri vaihtoehtoja. Tällaisesta toiminnasta tykkään!

Tähän muuten mainittakoon, että kamppailen kovasti myös sen asian kanssa, että seiniin haluaisin, varsinkin alakerran tiloihin, Tikkurilan Lumi-maalia. Lumi-maalin kohdalla kuitenkin pelkään, että se saa ikkunanpielet ja katot näyttämään keltaisilta, koska ne ovat ns. tehdasvalkoisia ja Lumi puolestaan on puhtaan valkoinen. Tehdasvalkoinen sävyhän on hieman keltaiseen taittava valkoinen (Teknoksen sävy T1006 on lähellä, ellei peräti sama sävy? Tietämykseni ei riitä tarkalleen...), muttei onneksi niin pahasti keltainen kuin maalarin valkoinen. Itse en yhtään pidä keltaisen sävyistä, vaan haluaisin seinäpintojen ja sävyjen ylipäätään taittavan mieluummin harmaaseen tai muuhun kylmään sävyyn kuin lämpimiin sävyihin.

Alakaton roiskepinnoitteeseen ei ole valittavissa kuin yksi valkoisen sävy. Maalareilta kysyin heidän mielipidettään roiskekaton värin sävystä, koska roiskepinnoitetta kuulemma eivät mielellään enää muulla sävyllä jälkikäteen maalaa. Heistä vanhempi ja yksi firman osakkaista sanoi, että jos roiskekaton maalaa, siveltimen vedot näkyvät varmasti ja lopputulos on epäsiisti. Onnekseni kuitenkin maalari kuvaili roiskekaton väriä mieluummin kylmään taittavana valkoisena kuin mitä maalarin valkoinen on. Kuulemma jos maalarin valkoista sutaisee pensselillä jäljen vahingossa kyseiseen kattoon, jälki näyttää hyvinkin keltaiselta. Huh. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että ikkunanpielet ovat tehdasvalkoisia, ja näyttävät kellertäviltä puhtaan valkoisen rinnalla. Onko jollakin kokemuksia Lumi-maalin (tai kylmien valkoisten sävyjen) yhdistämisestä tehdasvalkoisen kanssa? Onko kontrasti luonnossa suuri ja häiritsevä?

Loppuun vielä muutama tasoituskuva meidän makkarin sisäkatosta. Lupailin juttua myös seinätasoituksista ja sen myös saatte, kunhan vaan ensin varmistan, että mitä kaikkia tuotteita seiniin on sudittu! :) Seurasin maalarien työskentelyä tuossa meidän tulevassa makkarissa; kuinka helpolta he saavat katonkin tasoituksen näyttämään! Väitän, että aika monen taviksen käsi tutisisi liiaksi kyseiseen hommaan...






maanantai 25. helmikuuta 2013

Yläkerran väliseiniä ja seinien tasoittamista

Tähän väliin pientä päivitystä raksarintamalta huonolaatuisten kännykkäkuvien siivittämänä. Viime viikolla on nostettu siis yläkerran väliseiniä, jatkettu smyygien tasoittamista ja vahvistettu seinänkulmia.

Yläkerran väliseiniä
Tuulikaapin ja portaikon seinäkulmien vahvistukset ja tasoitukset




Kylppärin ammeseinän tasoitus





Myös vesieristeitä on laitettu kylppäreihin, mutta niistä minulla ei ole vielä kuvaa. Yritän päästä kuvaamaan joku päivä valoisalla ja kunnon kameralla. Eli palaan pian asiaan parempien ja ajantasaisempien kuvien kanssa.

Kivaa viikonalkua kaikille!