Tässä kuvia keittiöstä. Kuvat on kännykällä otettuja, joten kovin hyvälaatuisia ne eivät ole. Kuvien otosta on jo jonkin aikaa, keittiön kattoon on esimerkiksi sittemmin tullut spotit, kaiuttimet jne. Tosin tasot ovat nykyisellään niin täynnä tavaraa, etten parempia kuvia saa vielä aikoihin otettua... Tykkään kyllä hirmuisesti jo nyt tästä meidän keittiöstä! Ja olen todella tyytyväinen, että halusin tuon vasemmalla näkyvän ylimääräisen ikkunan! Vasemmallehan oli jo arkkitehti piirtänyt yläkaapit, jotka olivat myös alkuperäisessä keittiösuunnitelmassakin, mutta halusin ne kuitenkin pois. Voi olla, että ikkunan vasemmalle puolelle tulee muutama avohylly. Olen myös väritykseen tyytyväinen: meille sopii vähän kontrastia valkoisen kanssa, vaikka täysvalkoisestakin monessa asunnossa tykkäänkin. Kalusteet ovat siis Isku-keittiöiden, taso Tulikiveä (Nero Assoluto). Integroidut kodinkoneet (AEG) on muualta hankittu. Viinikaappi on Vinsurvin.
Etualalla törräävä kaapeli on liesituuletinta varten. Se on edelleenkin asentamatta, koska kukaan ei uskalla kattoa sitä varten reikiä... Välitilaan asennetaan lasi sitten joskus. Vasemmalla alhaalla näkyvä kolo on viinikaappia varten. Kaappi on kyllä meillä jo olemassa, mutta se laitettiin vielä pakettiin odottamaan listoitusta ja pölyn laskeutumista.
Mustien kaappien takana oleva putki täytyy koteloida jotenkin. Tykkään periaatteessa ajatuksesta, että mitä ei voi piilottaa, korostetaan. Eli ehkäpä tuolla nurkassa olisi diskopallon paikka! ;) Ei vaiskaan. Vielä ei ole päätetty, että miten kotelointi toteutetaan, mutta mitään kummallista siihen tuskin tulee. Näytän ratkaisun sitten, kun se on tehty!
Välitilan ledinauhaa tässä juuri pähkäillään: sekä sen sijoitusta että sen "kotelointia". Ledinauhalla on taipumus kiertyä, joten jos sitä tuo esim. kaapin etureunaan, se näyttää vähän epäsiistiltä. Itse en myökään pidä nauhan ulkonäöstä, joten siihen tulee jonkinlainen lista eteen. Toinen ongelma liittyy siihen, että jos sen sijoittaa kaapin takareunaan, sen valaistusteho ei ole mitenkään huikaiseva. Musta taso vielä imee valoa itseensä ja näinollen vaatii enemmän valoa. Toisaalta kaapin takareunassa se on minun mielestäni parhaimman näköinen juuri sen vuoksi, ettei lista juurikaan näy! Päätöksiä, päätöksiä...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittiö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittiö. Näytä kaikki tekstit
torstai 27. kesäkuuta 2013
lauantai 1. kesäkuuta 2013
Vielä liesituulettimesta
Meillä sairastetaan oikein urakalla. :( Tosi tympeää varsinkin kun pikkuiset on kipeitä, mutta ei tietenkään itsekään ole vedossa kun viikkokaupalla nenä vuotaa, kurkku on kipeä ja yskii niin, että keuhkot repeää. Ja tämä vaan kestää ja kestää!
Mutta tiedättekös, mikä kuvassa on? Se on katolle asennettava liesikuvun huippuimuri! Ei hätää, en minäkään tiennyt koko kapistuksen olemassaolosta ennen rakentamista... :) Jos ilmanvaihto on koneellinen, niin kuin nykyisin täytyy olla, niin huippari tarvitaan tai vastaavasti moottirillinen liesituuletin. Huipparin etuna on, että sen kautta ruuan käry johdetaan suoraan ulos ja se on hiljaisempi.
Kattoon asennettavan liesikuvun valinnasta olen muuten kirjoittanut oman postauksen, joka löytyy täältä. Meille tuli pieni ylläri siinä, että kattoonasennettaviin liesituulettimiin olisi pitänyt johtaa 16 cm:n poistoputki. Meillä putki on läpimitaltaan 12 cm, joka onkin yleisin Suomessa käytettävä mitta. Kaiken lisäksi meillä kyseinen poistoputki tekee neljä kulmaa matkalla liesituulettimesta katolle! Valittujen mallien soveltuvuutta selviteltiin viikkokausia sekä myyjän ja maahantuojan että ilmastoinnin asiantuntijan kanssa. Heiltä tuli, kuten arvata saattaa, välillä ristiriitaisiakin ohjeita. Tosin yllättävää on, että myyjä oli sieltä varovaisimmasta päästä! Tosin hän on meidän tuttu, joten varsin rehellisesti hän tuntui asiaa selvittävän.
Mihin lopputulokseen sitten päädyimme? No aivan samaan kuin viimeksikin, eli päädyimme tilaamaan Savon Capan. Jos imuteho ei riitä, niin vaihdetaan sitten huippari sellaiseen, että varmaan imee verhotkin seinistä! :) Vakavasti ottaen tuo ilmanpoisto ja korvausilma eivät ole aivan yksinkertaisia asioita, koska kova imu vaatii enemmän korvausilmaa. Ne ovat kuitenkin asioita, joista minä en tiedä mitään. Sen kuitenkin tiesin, että tämän Savon Capa -liesituulettimen halusin ja se meille tuleekin! Toivottavasti vielä toimiikin...
En ole itse oikein päässyt raksalla käymään kuin muutaman kerran tällä viikolla. Kaikkea pientä on taas tehty mutta mikään ei näytä tulevan valmiiksi. Liukuovia olivat kalusteasentajat laittamassa paikoilleen, mutta kaikki kiinteät kalusteet eivät vieläkään ole paikoillaan. Loppuosaa odotetaan siis tehtaalta saapuvaksi.
Yritän päivitellä taas vähän ahkerammin jos vaikka tänään tai huomenna pääsisin kuvaamaan.
Mutta tiedättekös, mikä kuvassa on? Se on katolle asennettava liesikuvun huippuimuri! Ei hätää, en minäkään tiennyt koko kapistuksen olemassaolosta ennen rakentamista... :) Jos ilmanvaihto on koneellinen, niin kuin nykyisin täytyy olla, niin huippari tarvitaan tai vastaavasti moottirillinen liesituuletin. Huipparin etuna on, että sen kautta ruuan käry johdetaan suoraan ulos ja se on hiljaisempi.Kattoon asennettavan liesikuvun valinnasta olen muuten kirjoittanut oman postauksen, joka löytyy täältä. Meille tuli pieni ylläri siinä, että kattoonasennettaviin liesituulettimiin olisi pitänyt johtaa 16 cm:n poistoputki. Meillä putki on läpimitaltaan 12 cm, joka onkin yleisin Suomessa käytettävä mitta. Kaiken lisäksi meillä kyseinen poistoputki tekee neljä kulmaa matkalla liesituulettimesta katolle! Valittujen mallien soveltuvuutta selviteltiin viikkokausia sekä myyjän ja maahantuojan että ilmastoinnin asiantuntijan kanssa. Heiltä tuli, kuten arvata saattaa, välillä ristiriitaisiakin ohjeita. Tosin yllättävää on, että myyjä oli sieltä varovaisimmasta päästä! Tosin hän on meidän tuttu, joten varsin rehellisesti hän tuntui asiaa selvittävän.
Mihin lopputulokseen sitten päädyimme? No aivan samaan kuin viimeksikin, eli päädyimme tilaamaan Savon Capan. Jos imuteho ei riitä, niin vaihdetaan sitten huippari sellaiseen, että varmaan imee verhotkin seinistä! :) Vakavasti ottaen tuo ilmanpoisto ja korvausilma eivät ole aivan yksinkertaisia asioita, koska kova imu vaatii enemmän korvausilmaa. Ne ovat kuitenkin asioita, joista minä en tiedä mitään. Sen kuitenkin tiesin, että tämän Savon Capa -liesituulettimen halusin ja se meille tuleekin! Toivottavasti vielä toimiikin...torstai 9. toukokuuta 2013
Helatorstain kuulumisia
Hei taas! Nyt kun iso kouluproggis on ohi, voin taas keskittyä oleelliseen! :)
Viimeksi oli vähän vastoinkäymisiä. Noh, kaikella on tapana järjestyä, niin tälläkin kertaa. Keittiön kadonnut sähkönsyöttökaapeli oli jäänyt matkalle, niin kuin pelkäsimme. Hyvä uutinen kuitenkin oli, että kyseinen seinä tulee täyteen kaappeja, joten syöttökaapelia sai vetää pinnassa ja jatkaa se sitten edelleen oikeisiin pistorasioihin.
Tällä viikolla on tullut kiintokalusteet, ja kylppäreitä lukuunottamatta kaikki on melkein paikoillaan! Niissä on tullut harmittavia mittaongelmia, kun esim. kodinhoitohuoneessa kahden kaapin yhtymäkohta on just vesiputkien kohdassa, keittiön nurkan putkihirvitystä jouduttiin reikimään kaappiin ihan huolella, lasten huoneen ilmanvaihtokanava jäi vaatekaapin peittoon katossa, pistorasiat jäi kylppärin kaappiin jne. Mutta jos näitä "pikkuongelmia" ei lasketa, niin muuten näyttää hyvältä! :) Laitan lisää kuvia viikonloppuna, kun pääsen paikan päälle kuvaamaan.
Alla kuvia myös takasta, joka on nyt jo valmis. Siitä tuli tosi hieno, tykkään! Tuon kuvan jälkeen siihen laitettiin vielä Tunto-rouhekivipinnoite, eli siitä tuli vähän tummempi. Kiertoilmatakan ilmanottoreiät on kyllä melkoiset vai mitä! Yksi kuva on myös keittiöstä kun ensimmäiset rungot on laitettu paikalleen, samoin kuin alakerran vessasta.

torstai 14. maaliskuuta 2013
Liesikuvun valintaa...
Meille tulee liesikuvuksi kattoon sijoitettava malli, joka integroituu keittiön alaslaskuun. Mallista riippuen toinen integroituu täysin (R-95), toinen jää vähän enemmän näkyviin (Capa). Toinen on simppeli, toiseen tulee musta tai valkoinen lasi ja spotit. Mutta kumpi sitten on hienompi: Savon Capa vai R-95?
Tämäkin vain yksi esimerkki asioista, joita emme vaan saa päätettyä!
![]() |
| Savo Capa |
![]() |
| Savo R-95 |
tiistai 5. helmikuuta 2013
Keittiön ylimääräinen ikkuna
Mä sain kaikkien riemuksi päähäni, että haluan keittiöön yhden ikkunan lisää. Yksi seinä näyttää niin massiiviselta, että tahdon siihen ikkunan sekä valoa antamaan että ihan sen vuoksi, että siitä näkee myös pihalle. Ilmansuunta kyseisellä seinällä ja tulevalla ikkunalla olisi lisäksi etelä, jonne meillä ei montaa ikkunaa tule ja joka olisi ideaali valontuonnin kannalta.
Alunperin ajattelin, että haluan yläkaappien alle välitilaan pitkulaisen ikkunan. Sitten aloin ajattelemaan, että ehkä haluankin isomman. Valitettavasti siinä käy erilaisten käytännönsyiden vuoksi sitten niin, että kyseiselle seinälle ei sitten yläkaappeja voi laittaa jos ikkunan siihen sijoittaa. Se on siis hinta, jonka joudun valosta maksamaan. Mutta teen sen ihan mielelläni! Vai teenkö? Vai laittaisko sittenkin ikkunan vain välitilaan? Apua!
Tässä tilanne nyt:
Takaseinällä on yksi ikkuna, siitä vasemmalle lähtevät takaseinän ala- ja yläkaapit. Tuleva ylimääräinen ikkuna tulisi tästä katsottuna vasemman puoleiselle seinälle. Suurin piirtein tuossa, jossa sähkö"tolppa" törröttää, tulee saareke, joka jatkuu vasempaan seinään saakka. Tässä vielä keittiön kalustekuvat ensin ylhäältä:
Ja tässä kyseisen seinän kuva siitä, miten alunperin ajateltiin yläkaapit.
Laittaako siis yläkaappien tilalle iso ikkuna, keskelle vähän pienempi (mutta silti ilman yläkaappeja), laittaisko sen välitilan ikkunan vai mitä tekis? Ikkuna kuitenkin tulee, se on varma! Laittaisko jonkun kapean yläkaapin saarekkeen kohdalle (johon ei voi ikkunaa sijoittaa sähkörasian vuoksi)? Jätetään (tämäkin) asia hautumaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)