Tässä kuvia keittiöstä. Kuvat on kännykällä otettuja, joten kovin hyvälaatuisia ne eivät ole. Kuvien otosta on jo jonkin aikaa, keittiön kattoon on esimerkiksi sittemmin tullut spotit, kaiuttimet jne. Tosin tasot ovat nykyisellään niin täynnä tavaraa, etten parempia kuvia saa vielä aikoihin otettua... Tykkään kyllä hirmuisesti jo nyt tästä meidän keittiöstä! Ja olen todella tyytyväinen, että halusin tuon vasemmalla näkyvän ylimääräisen ikkunan! Vasemmallehan oli jo arkkitehti piirtänyt yläkaapit, jotka olivat myös alkuperäisessä keittiösuunnitelmassakin, mutta halusin ne kuitenkin pois. Voi olla, että ikkunan vasemmalle puolelle tulee muutama avohylly. Olen myös väritykseen tyytyväinen: meille sopii vähän kontrastia valkoisen kanssa, vaikka täysvalkoisestakin monessa asunnossa tykkäänkin. Kalusteet ovat siis Isku-keittiöiden, taso Tulikiveä (Nero Assoluto). Integroidut kodinkoneet (AEG) on muualta hankittu. Viinikaappi on Vinsurvin.
Etualalla törräävä kaapeli on liesituuletinta varten. Se on edelleenkin asentamatta, koska kukaan ei uskalla kattoa sitä varten reikiä... Välitilaan asennetaan lasi sitten joskus. Vasemmalla alhaalla näkyvä kolo on viinikaappia varten. Kaappi on kyllä meillä jo olemassa, mutta se laitettiin vielä pakettiin odottamaan listoitusta ja pölyn laskeutumista.
Mustien kaappien takana oleva putki täytyy koteloida jotenkin. Tykkään periaatteessa ajatuksesta, että mitä ei voi piilottaa, korostetaan. Eli ehkäpä tuolla nurkassa olisi diskopallon paikka! ;) Ei vaiskaan. Vielä ei ole päätetty, että miten kotelointi toteutetaan, mutta mitään kummallista siihen tuskin tulee. Näytän ratkaisun sitten, kun se on tehty!
Välitilan ledinauhaa tässä juuri pähkäillään: sekä sen sijoitusta että sen "kotelointia". Ledinauhalla on taipumus kiertyä, joten jos sitä tuo esim. kaapin etureunaan, se näyttää vähän epäsiistiltä. Itse en myökään pidä nauhan ulkonäöstä, joten siihen tulee jonkinlainen lista eteen. Toinen ongelma liittyy siihen, että jos sen sijoittaa kaapin takareunaan, sen valaistusteho ei ole mitenkään huikaiseva. Musta taso vielä imee valoa itseensä ja näinollen vaatii enemmän valoa. Toisaalta kaapin takareunassa se on minun mielestäni parhaimman näköinen juuri sen vuoksi, ettei lista juurikaan näy! Päätöksiä, päätöksiä...
Se ledinauha tulee näkymään sun silmiin joka tapauksessa heijastuksena tuosta kiiltävästä tasosta vaikka sen eteen jonkin listan laittaisikin.... Olen joskus laittanut ledinauhan johtokourun sisälle, mutta valoteho kärsii paljon....
VastaaPoistaTuota muuten ei olla ajateltu lainkaan! Ehkä siinä mielessä takaosa voisi olla parempi paikka nauhalle, jottei heijastus osuisi inhottavasti tason etureunaan. Ja ehkä heijastus olisi nätimpikin takaseinässä kuin etuosassa. Nämä on varmaan sellaisia asioita, joita ei varmasti tiedä ennen kuin valot on asennettu, tosi vaikea näin tavallisen pulliaisen tietää, että miten valot ja heijastukset oikeasti sitten käyttäytyvät.
Poista