sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Verhot vs. kaihtimet

Hupsis! Siis todellakin! Me emme muistaneet ja älynneet ajatella tulevia verhoratkaisuja, kun tilasimme ikkunoita. Domus ei ehdottanut kaihtimia ikkunoihin, emmekä älytty niitä pyytää. Eli kaihtimia meillä ei siis missään ikkunassa nyt ole. Ou nou.

Isoihin ikkunoihin olohuoneeseen ja ruokailutilaan ei tietenkään ajateltu muutenkaan sälekaihtimia, mutta esimerkiksi makuuhuoneisiin ja keittiöön, jossa ikkunat ovat tielle päin, ne olisivat olleet hyvät. Ehdin jo muutaman illan tätä(kin) asiaa panikoida, kunnes tajusin, etten edes välttämättä halua sälekaihtimia! Ja jos haluan, niin saahan ne jälkiasennettunakin. Tosin hinta taitaa olla jälkeenpäin paljon kalliimpi.

Meillä ainakin ongelmana on, että lapset heräävät todella aikaisin kun valo lisääntyy. Siksi jonkinlaiset pimennysverhot olisivat hyvät. Rullaverhoissa saisi pimentäviä vaihtoehtoja, mutta rullaverhot toisaalta aiheuttavat minulle pienoisen puistatusrefleksin, kun muistan niitä 70- ja 80-luvulla asennettuja hirvityksiä. Mutta nykyisin taitaa tyyli olla jo ihan muuta!

Seuraavassa esimerkiksi ihan Ikean perusrullaverho mustana:

Aika hieno on myös Zebra-merkin double-up rullaverho, jossa verhon saa joko kuultamaan läpi ja kokonaan umpeen. Rullaverho on kaksinkertainen, mikä mahdollistaa erilaiset pimennysvaihtoehdot. Veikkaan tosin, että hintakin on melko korkea...
 


Tykkään itse myös laskosverhoista, jotka voisivat sopia hyvin sekä keittiöön että makkareihin.

Tässä siis kuvaa tulevasta keittiöstä...


...ja tässä esimerkki laskosverhosta (kaihdinmaailma.fi).



Ruokailutilaan tulee markiisiverhot, vaikka olen niitä vastaan joskus kovasti ollut. Ne tuovat mieleen lähes kaikki neuvotteluhuoneet, joissa olen elämäni aikana käynyt. Mutta alla ruokailutilan ikkunat, kuva on valitettavasti ajalta ennen maalausta ja "oikeaa" kattoa. Rompettakin on edessä kiitettävästi, mutta toivottavasti kuva selkeyttää tilaa kuitenkin hieman...


...ja tässä esimerkki lamelliverhoista (kuva pedelux.fi)


Tällaista olen tällä kertaa pohtinut. Meillä muuten on kaikki seinät nyt maalattu ja täytyy sanoa, että todella tyytyväinen olen maalarien jälkeen sekä omiin värivalintoihin! Yritän saada kuvia seinistä tänne pian. Takkakin on valittu, kolmelasinen vei sitten kuitenkin voiton. :)

Hyvää keväistä viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Verhoja pohditaan meilläkin. Lastenhuoneisiin oli pakko laittaa pimentävät rullaverhot heti, sillä he eivät saaneet nukuttua. Mustat rullaverhot keskimmäisen huoneessa sopivat itseasiassa tosi kivasti mustavalkoiseen tapettiin, mutta kuopuksen valkoiset ovat tosi tylsät ja aion tuunata niitä jotenkin. Olohuone on ihan kysymysmerkki, keittiöön harkitsen laskosverhoja. Verhot ovat kyllä tosi vaikeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on tosiaan vaikeita! Esimerkiksi keittiöön olisi kiva laittaa laskosverhot, mutta vaatinevat silti sälekaihtimet niiden alle. Jotenkin tuntuu, että pelkkiä laskosverhoja on vaikea olla nostamassa ja laskemassa joka päivä. Sitten taas miettii, että onko sitä vaan niin tottunut sälekaihtimiin, ettei osaa ajatella muuta... Mutta noi mustat ja muut tummat sävyt rullaverhoissa on omaankin silmään alkanut näyttämään tosi kivoilta! Hmmmm... Vaikeaa on. Jatketaan pohtimista! :)

      Poista
  2. Meille tulee Lammi kivitaloon ikkunat ja osa ovista Domuksen kautta. Kaikkiin Domuksen kautta tuleviin ikkunoihin ja oviin tulee sälekaihtimet (paitsi käyttöullakon ikkuna). Halusin alunperin sälekaihtimet tehdasasennuksena mutta Domuksen myyjä ehdotti jälkiasennusta. Syynä oli mm. se ettei rakennusaikainen kosteus (pitkäaikaisena voi ruostuttaa kaihtimet) eikä pöly pääse ikkunan sisälle rei'istä. Eli sälekaihtimet voi hyvin asennuttaa myös jälkiasennuksena. Tietenkin jos ne ovat mukana jo ikkunatarjouksessa niin silloin vastuu on ikkunatoimittajalla (esim. halkeamiset reikien teossa jne.).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä selventääkin sitä, mikseivät kaihtimia edes tarjonneet. Ja helpotti itseäni, että jälkiasennettuna käy ihan yhtä hyvin! Tosin kustannuspolitiikka voi sitten olla toinen, mutta voihan tarjousta sitten pyytää useammalta taholta.

      Kiitos paljon tiedosta! :)

      Poista