sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Seinien tehostevärit

Anteeksi hiljaisuus, vaikka paljon olisi raportoitavaa. Koko ajan tapahtuu niin paljon kaikkea, ettei perässä pysy! Tässä kuitenkin vihdoin kuvia seinien väreistä oikeilla seinillä, eikä vain sähköisen näytteen muodossa.

Valkoinen maali on siis Sadolinin White & Space, harmaat tehosteseinät on maalattu Tikkurilan Harmonylla. Maalareina meillä oli JSH-tekniikka, jotka hoitivat seinien tasoituksen sekä pohja- ja pintamaalauksen. Kustannus oli huomattava, mutta olemme saaneet todella ihailevia kommentteja heidän jäljestään ja muutenkin he hoitivat työnsä tehokkaasti ja hyvällä moraalilla. He eivät olleet meille ennestään tuttuja, vaan saimme kuulla heistä rakennusliike Keniken kautta. Kenike on ollut meillä tekemässä tiettyjä sisäpuolen hommia ja he hoitavat myös rappauksen. Kumpiakin voimme suositella erittäin lämpimästi ja varauksetta!

Värivalinnasta muuten sen verran, että alun perin meillä oli valittuna harmaan sävyiksi Tikkurilan värikartasta Graniitti (k499), Mantteli (m499) ja Harso (h495). Kyseiset värit ovat heidän väri"studiossa" peräkkäiset värit, joten ainakin tällainen blondi ajatteli, että värit kuuluvat samaan väriryhmään ja samaan sävymaailmaan. Onneksi huomasin raksalla värilastuja mallaillessa, että Harso-sävy alkoi vihertämään. Tarkastelin koodeja tarkemmin, ja aloin miettimään, että ehkä tosiaan 495-sarja ei ole 499-sarjan kanssa yhtenevä. Maalikaupassa kysyin asiasta, ja he näyttivät sarjojen eron. Ja totta tosiaan: siinä missä 499 on puhtaan harmaa läpi niin vaaleiden kuin tummien värien osalta, on 495 todella vihertävän harmaa värisarja! Joten yksi vaalean harmaa seinä vaihtui lennossa sävyyn H499. Värejä valitessa on muistettava, että varsinkin Tikkurilan värien kohdalla kaupoissa nähtävät värit ovat vain murto-osa siitä mitä värivalikoima kokonaisuudessaan kattaa.

Seuraavassa muutamia havaintokuvia väreistä, laitan myöhemmin lisää kuvia valmiista huoneista.

Todellinen "värikartta" :)

 
Tikkurilan Graniitti K499 keittiön seinässä

Graniitti K499 työhuoneen takaseinässä

Olohuoneen päätyseinä ja Tikkurila H499
Olohuoneeseen valittu vaalean harmaa H499 oli myöskin aivan nappivalinta tilaan, johon emme alun perin ajatellut tehosteseinää ollenkaan. Ajattelimme kuitenkin, että vaalean harmaa seinä tuo vähän syvyyttä tilaan (kiitos myös maalareille rohkaisusta!), ja esimerkiksi valkoiset verhot näyttävät hyvältä sitä vasten.

Makkarin seinä Mantteli M499
Viimeisenä esitetty sävy Mantteli on tosi hyvännäköinen luonnossa. Vähän jopa harmittaa, etten käyttänyt sitä rohkeammin, vaan pitäydyin vaaleammassa Graniitin harmaassa useassa paikassa. Mutta tosi tyytyväinen olen sävyihin kaiken kaikkiaan! Tässä Manttelin värisessä seinässä sähkömies pistorasian kantta irroittaessaan onnistui irroittamaan myös maalia melkoisen siivun. Maalari on tulossa tekemään vielä paikkamaalausta, mutta kohtaa ei taida saada alkuperäisen siistiksi millään. Onneksi tuohon kohtaan tulee yöpöytä, joten asiasta ei tartte suurempaa haloota nostaa. :)

Sellainen maininta vielä, että päivä oli sateinen ja pilvinen, kun kävin seiniä kuvaamassa. Kuvaustilanne ei siis ollut aivan ideaali eikä Light & Space pääse oikein oikeuksiin. Tuskin pääseisi minun kuvaustaidoilla muutenkaan...

5 kommenttia:

  1. On erittäin mukava kuulla, että työn jälki on miellyttänyt asiakasta... Ja tuo lohjennut kohta pystytään korjaamaan helposti..... Terveisin Simo JSH-Tekniikalta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Mietinkin, että olisiko kohteliasta mainita teille etukäteen, että mainitsen teidät täällä blogissa. En sitä kuitenkaan muistanut kysyä, mutta ajattelin, että tuskin positiivinen palaute teitä haittaa! :)

      Poista
  2. Ei todellakaan haittaa... Laitoin muutamia kuvia sun sähköpostiin missä näkyy aika hyvin valkoisten maalien väri erot...

    VastaaPoista
  3. Kiitos näistä vinkeistä! Oli paljon apua, sillä mietimme parhaillaan millä harmaan sävyllä seinämme maalaamme. En missään nimessä halua, että seinä vihertäisi/taittaisi violettiin. Harmaissa on niiiin paljon eri vivahteita. Hyvät valinnat olette tehneet!

    VastaaPoista