torstai 7. helmikuuta 2013

Parketin valintaa, vol. 2

Mulla on vähän stressiä siitä, että lattian valinta täytyisi lyödä lukkoon, koska sen sävystä riippuu sitten kylppärin lattian sävy ja muut laattavärit, tehosteseinien värit ja saattaapa se vaikuttaa jopa vaatekaappien oviinkin! Noh, ei ehkä sentään kaikkeen noista, mutta kuitenkin. Olis hyvä ankkuroida edes jokin osa taloa valmiiksi mietityksi, jotta olis jotain mistä lähteä liikkeelle. Ollaan nyt kuitenkin päästy vähän eteenpäin meidän parkettivalinnassa, että tiedetään suurin piirtein sävy! Ja jos hinnasta päästään sopimukseen, niin ehkä sitten ollaan lähempänä ratkaisua. Lankkumainen, 1-sauvainen parketti valkolakattuna on siis meillä hakusessa. Nyt olen tajunnut, että en tahdo kerman sävyä, vaan enemmän kylmempiä sävyjä. Ihan hirveästi ei voida lattiasta maksaa. Kaiken kaikkiaan tarvetta on n.140-150m2-suuruiseen määrään, joten euroja menee parkettilattiaan joka tapauksessa ihan tarpeeksi. Toisin sanoen budjetoitua enemmän...

Mutta asiaan, josta ajattelin kirjoittaa. Olen ollut todella positiivisesti yllättynyt siitä, että eri valmistajat lähettävät kiitettävästi mallipaloja lattioista, jotta niitä voi sekä verrata hyvin keskenään, että kiikuttaa myös raksalle tai eri valoihin tms. Esimerkiksi Parketti Romanoff ja Erikoisparketti lähettää mallipaloja kaksi kappaletta ilmaiseksi, ja tilauksen voi tehdä kätevästi netistä. Lisäksi olen ottanut itse sähköpostitse yhteyttä sekä Kareliaan että Kährsiin, ja pyytänyt heiltä mallia yhdestä parketista. Kummastakin vastattiin nopeasti postiin ja mallipala luvattiin ilman sen kummempaa säätämistä tai kyselemistä. Timberwisella tilaus on maksullinen.

On muuten jännä, että kun tuijottaa kaupassa jonkin toimittajan valikoimaa ja ehkä tykästyy johonkin malliin, niin oikeasti näkee väri- ja sävyerot vasta vertaamalla mallipalaa muiden valmistajien samantyylisiin ja -sävyisiin malleihin. Itselleni ainakin tuli ahaa-elämys siitä, että tahdon meidän lattian oleman nimenomaan kylmänsävyisempi enkä lämpimämpi. Osa malleista taas näyttää jotenkin tunkkasilta tai keinoteikoisilta kun ne tuo kaupasta muiden palojen viereen.

Tässä muutamia malleja, jotka meillä on mietinnässä. Nämä kuvat ovat netistä, ei meidän mallipaloista. Ylhäällä on Novafloorin Tammi Extra White, vasemman puoleinen on 160 leveä ja natur, eli siinä on enemmän värivaihtelua ja on oksanjälkiäkin, ja oikealla samaa värisävyä 205-leveänä selectinä, eli siinä ei oksia ole. Alhaalla Kährsin Nouveau Snow.



Nää mallit ovat nyt ne kaikista valkoisimmat, ehkemme kuitenkaan aivan näin valkoiseen päädy. Novafloorissa mietityttää parketin viisteet, että kuinkahan ne kerää likaa... Tuo Kährsin malli on tosi ihana, mutta se on kyllä liikaa meidän budjetille. Yritän laittaa huomenna kuvat oikeista malleista, jotka ovat vahvoilla. Tähän aikaan on turha haaveilla ottavansa kuvia, joista mitään eroja saisi näkyviin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti