torstai 4. huhtikuuta 2013

Sadolin Light & Space -maali

Hei taas ja hyvää kesäaikaa kaikille! Hiljaisuus on minun puoleltani taas toistaiseksi ohi, joten päivitetäänpä taas kuulumisia.

Pääsiäinenhän ei juuri toiminut edistävästi, mutta kaikkea pientä on kuitenkin taas tapahtunut. Keittiössä on viimein toinenkin ikkuna ja smyygitkin on tehty! Keittiön kaapitkin on lähtenyt tilaukseen, noin kuuden viikon päästä se tullaan asentamaan muiden kiintokalusteiden ohella. Kuva keittiöstä pohjamaalattuna.



Kaikkialla talossa on pohjamaalit ja kaikki kipsiroiskekatot on tehty ja niiden reunat viimeistelty. Tässä kuva lastenhuoneen katosta, toivottavasti seinän viereen jäävä reunus (sillä on varmaan joku nimikin, en vaan tiedä mikä...) näkyy edes jotenkin. Ainakin omasta mielestä se saa katon näyttämään tosi viimeistellyltä.




Lisäksi kodinhoitohuone on jo maalattu pintamaaliin. Sinne maalari suositteli Lujaa, koska sitten kosteus ei ainakaan tee seinille mitään hallaa. Itse kuivaan pyykit lähes aina sisällä narulla ja kosteus on melkoinen. Lisäksi kylppäristä pääsee tilaan paljon kosteutta. Kodinhoitohuoneessa ja kylppärissä laatoitetaan jo lattiaakin, joten siksi sinne ei päässyt valitettavasti vielä kuvaamaan. Ison lattialaatan haasteista riittääkin juttua, siitäkin sitten toisella kertaa...

Lisäksi yksi huone koemaalattiin Sadolinin Light & Spacella, josta yritin kokemuksia kysellä. Ilmeisesti sitä ei suomalaiset ole kovin vahvasti löytäneet, joten päätimme kokeilla sillä ensin yhden huoneen ja miettiä päätöstä sen perusteella. Ja kyllä. Se oli hyvä! Minähän olin haaveillut Tikkurilan Lumi-maalia perusvalkoiseksi, mutta mietin kuinka se käyttäytyy tehdasvalkoisten ikkunoiden kanssa. Ja hintapolitiikkakin on yksi rajoittava tekijä. Paikallisessa maaliliikkeessä vinkattiin Sadolinin Light & Space, joka lupaa taittaa valoa Lumi-maalin tavoin ja on samoin puhtaan valkoinen. Heillä on Sadolin poistumassa kokonaan ja kyseinen maali oli ainoa, jota he olivat ottaneet erän ja myivät sen halvalla. Ongelmana oli, että heidän mallipala oli remontin keskellä mennyt tosi huonoksi, eikä muualtakaan sitä täältä kaupungista löytynyt. Olen myös tosi pettynyt siihen, että Sadolinilta ei koskaan vastattu sähköpostiin, jossa pyysin mallipalaa itselleni tai edes tietoa siitä, missä lähialueella mallia voisin käydä katsomassa. Jos hinta ei olisi ollut niin halpa, olisin varmaan suuttunut olemattomasta palvelusta niin paljon, etten tuotetta olisi ostanut! Mutta koska 10 litran pönikkä tuli useita kymppejä halvemmaksi, niin se tekee jo useita satasia säästöä.

Mutta tässä ensimmäisiä kuvia kyseisellä maalilla maalatusta tilasta. Ensimmäisessä kuvassa yritin näyttää maalin sävyeron tehdasvalkoiseen, ja kyllä siitä ehkä tarkkasilmäisimmät jotain huomaavat.


Toisessa kuvassa koko huone, siinä ehkä näkee kuinka kipsikatto jää yllättävän harmaaksi puhtaan valkoisen rinnalla. Itseäni se ei haittaa, koska "roiskeet" tekevät katosta kuitenkin niin erityylisen. Sitten kyllä haittaisi, jos katto näyttäisi keltaiselta! Mutta tehdasvalkoiset ikkunat kyllä pomppaavat vähän silmille, valitettavasti. Mutta sen kanssa olen päättänyt oppia elämään! Onneksi verhot muuttavat ilmettä kuitenkin jonkin verran.


Kolmas esimerkkikuva Light & Spacesta yrittää näyttää vertailun Tikkurilan Lumi -maaliin. Tai siis mallipalaan, joka tosin on ilmeisesti oikeasti maalilla tehty. Tikkurilan Lumi -mallipala näyttää kieltämältä aika paljon vielä valkoisemmalta kuin LS:llä maalattu seinä kuvassa, mutta luonnossa ero ei ollut näin merkittävä. Salamaa ei kuvissa ole käytetty.



Olen kyllä itse varsin tyytyväinen tähän valintaan, ainakin toistaiseksi. Nyt sitten täytyykin miettiä, että otetaanko listoiksi puhtaanvalkoista vai tehdasvalkoista. Ehkäpä sinne puhtaan valkoisen puolelle käännytään. Tosin jos väliovet ovat tehdasvalkoisia, niin sitten listojenkin on oltava. Toivottavasti saisimme pian tarjouksen kiiltävävalkoisista sisäovista, niin sekin asia ratkeaisi. Tosin tässä on monella muulla asialla suurempi kiire, kuten ulko-ovien hankinta (ei valittu), takan valinta (ei päätetty) jne. Noh, positiivisia ongelmiahan nämä kaikki ovat!

2 kommenttia:

  1. Löysin blogisi vasta ja jään mielenkiinnolla seuraamaan :) Oletko postannut tänne talonne pohjakuvia?

    Me teimme kerrostaloasunnossamme pintaremonttia ja valkoisen maalisävyn valitseminen oli hankalaa :-/ Päädyimme Paperi-sävyyn.

    VastaaPoista
  2. Hei ja tervetuloa mukaan!

    En ole vielä postannut pohjakuvia. Mies on asiasta nihkeämpi, muttei kuitenkaan aivan ehdoton. Asia on vakavassa harkinnassa. :)

    Jos en olisi päätynyt tähän Sadolinin maaliin, niin olisimme varmaan päätynyt Harmonyyn ja juuri tuohon paperi-sävyyn. Se on minusta kans tosi hyvä valkoinen! Kodinhoitohuone ja siihen liittyvä kuraeteinen ja pukeutumistila maalattiinkin tuolla sävyllä, mutta Luja-maalilla. En ole vaan vielä päässyt seinää läheltä tiirailemaan, mutta sävy ainakin kauempaa näyttää tosi hyvältä.

    VastaaPoista